Elän tällä hetkellä jonkinmoisten muutosten aikaa ja tapani mukaan saan siitä hivenen epämiellyttävän ahdistusolotilan tuonne vatsanpohjaan. Tiedän, että kaikki johtuu siitä, että oon ollut nyt niin kauan kotona, tutussa ja turvallisessa. Kynnys uskaltaa töihin ja ennalta-arvaamattomiin sosiaalisiin tilanteisiin kasvaa kasvamistaan ja haasteet pelottavat. Silti tiedostan, että nimenomaan paikallaan junnaaminen, haasteettomuus ja, viimeisimpänä muttei vähäisimpänä, rahattomuus ovat niitä asioita, jotka miut saavat kovin turhautuneeksi ja tämä turhautuminen taas ajaa epämiellyttäviin jännitystilanteisiin, sillä vielä joku ällinhiven takaraivossa kuiskii, että ne hirvitykset ylitettyäsi saatat saavuttaa jotakin suurempaa.
Tällainen miulle sitten kolahti postiluukusta toissapäivänä. Miun pitäis olla restonomikoulun pääsykokeissa Tampereella maanantaiaamuna kello kahdeksan. Kyyti on vielä auki, samoin yöpaikka. Eiköhän tuo jotenkin järjestyne... toivottavasti! Myös työhakemuksia tänne Joensuun päähän on tällä hetkellä aika monta vetämässä. Ja pieni mukavuudenhaluinen anni sisälläni haluaisi vaan jäädä kotiin peiton alle pelaamaan kuplapeliä. Onks ihan pakko, jos ei uskalla? Mut kyllä mie perhana silti tuonne pääsykokeisiin menen! Ja tähtään nyt tähän tavoitteeseen ja mietin muita kuvioita sitten kunhan koitos on ohi :) Kaikki aikanaan ja yks asia kerrallaan, eikös vaan.
Nyt vaihtuukin aihe sitten täysin toiseen, paitsi ehkä jonkinlainen saavutus se oli tämäkin! Tein nimittäin alkuviikosta ekaa kertaa ikinä kaalilaatikkoa ja oli muuten maistuvaa, vaikkakin vähän vetistä (kuten kuvasta näkyy) mut pääpiirteissään onnistui ihan hyvin. Voisinkin jakaa reseptin ehkä täällä bloginkin puolella, jos kiinnostuneita löytyy. Tää oli kasvisversio, sillä käytin jauhelihan sijaan soijarouhetta. Kannattaa kokeilla, koska sai vannoutuneen lihakaalilaatikon fanittajankin ylistämään sapuskaa :>
Ja kyllä tässä taloudessa miun itseni lisäksi pari muutakin on viettänyt paljon aikaa valmistautuen pääsykokeisiin... :)
On tiedossa kiva viikonloppu, sillä Otto tulee Joensuuhun jee ja mie saan taikoa kakkuja Oton perheen juhlaan lauantaiksi. Annin pitopalvelu, hehee... ehkä jonain päivänä..!
P.s. Tää blogi on aika ihana. Lähdin kirjoittamaan piiitkän pätkän oikein angstaavaa itsesäälissärypemis-valitustekstiä, mutta siinä kirjoittaessani oivalsinkin jotain ja loppua kohden teksti (ja mieli!) saikin paljon positiivisemman ja optimistisemman ilmeen!
