Hiiohei, juon aamukahvejani kerrankin aamuksi luokiteltavaan kellonaikaan! Eilen heräsin puoli neljältä iltapäivällä (työttömyys </3) ja olo oli kyllä niin karsee, tähänkö tää elämä nyt valuu, noni nyt meni päivä sit ihan ohi tosi kiva, saamarin lusmu unikeko jiiänee.
Tänään olis tarkoitus heittää vielä yksi rahanruinausreissu Kelaan, joten onneksi heräsin hyvissä ajoin. Niin ja rahasta puheenollen, sitä ei ole. Asia, joka ahdistaa ehkä vielä hitusen enemmän, kuin päivän yli nukkuminen. Viikonloppuna ahdistuin sen verran, että roiskin avoimia hakemuksia pitkin internetiä ja nyt vaan toivotaan, jos jostain nappaisi.
Ongelma kun on, ettei Joensuussa oikein ole töitä. Helsingissä ois miun(kin) alan duuneja ihan mielettömästi, se on suuri vääryys! Samoiten se tulevaisuudessa häämöttävä oman, ehkä hieman marginaaliin sijoittuvan yrityksen perustamisajatuskin saisi niin paljon enemmän tuulta alleen tuolla Suomen isommissa kaupungeissa, kuin mitä täällä susirajalla. Pääkaupunkiseudulle keskittymistä vastustava joutuu koville tällaisissa tilanteissa.
Nämä kuvat ovat itseasiassa viime perjantain aamupalalta. Edellisiltaista pannaria ja jo tavaksi muodostunut mustikka-jogurtti-kauralesekombo tyrnirouheella ja hunajalla. Saatiin joulupukilta tuollaisia marjajauheita ja etenkin tuo tyrnirouhe on ihan huippua! Tyrni kun on miun makuuni vähän turhan hapan marja, niin tuollaisena rouheena se ei maistu oikeastaan paljon miltään. Kaiken kukkuraksi myös marjan liki kaiken terveysvaikutuksen omaava kova siemen on jauhautunut rouheen sekaan ja näin ollen vähänniinku pureskeltu jo valmiiksi. Suositeltu päiväannos rouheelle on 1-3 tl ja joku pari teelusikallista onki just passeli määrä aamujogurtin sekaan laitettavaksi.
Hmm, taijankin mennä tekemään itselleni tuota ja sitten liikkeelle! Tsemppiä tiistaihinne ainiin ja...
Hyvää ystävänpäivää kaikille ♥
Hyvää ystävänpäivää kaikille ♥



4 kommentti(a):
Hmm. En tiedä mikä on alasi, mutta varmasti mahdollisuudet muualla mietityttää. Itse olen lähtenyt vuonna 2005 Kainuusta Savoon ja vuonna 2009 Savosta Helsinkiin, aina opintojen takia. Täällä on hyvä olla, saan opiskella sitä mitä haluan, mutta koko ajan kaipaan jonnekin. Pois. Kotiin? Tai ainakin lähemmäs kotia.
Täällä mahdollisuudet ovat monet, mutta maailma ja todellisuus aika toisia kuin siellä mistä tulen.
Nauti työstä tyhjästä elämästäsi, kuuntele itseäsi ja tarkkaile, minne elämä näyttäisi kuljettavan. Voimia arkeen ja kaunista ystävänpäivää!
Voi harmi, ettei töitä löydy sieltä sinun kaupungistasi :/ itse en myöskään haluaisi muuttaa mihinkään Helsingin tapaiseen jättikaupunkiin, mutta nuo työmarkkinat ajavat yhden jos toisenkin vähän pakkorakoon. Itellä tottakai on vielä opiskelut kesken (ja tekis mieli venyttää niitä ihan jo sen takia, että ajatus minusta ihan oikeana opena lähinnä huvittaa :D) mutta tyttöystävä etsii parhaillaan töitä ja mie jännityksellä odotan, mihin kaupunkiin mie tulevaisuudessa tulen sitte reissaamaan häntä nähdäkseni... Toisaalta tuntuu, että minun oikea koti olis Lapissa, mutta toisaalta en osaa kuvitella asuvani siellä enää vakituisesti. Missä sitä lopulta on kotona? En tiedä, mutta onnellinen olen siellä, missä hänkin on.
Ihanaa ystävänpäivää sinulle <3
Moikka, blogistani löytyy pieni haaste sinulle! (http://lempi.blogspot.com/) Vaikka työn puute ja raha-asiat voi ahdistaa, niin pitää muistaa välillä unelmoidakin. Ja varmasti ehdit tehdä töitä vielä monta kymmentä vuotta elämäsi aikana. :) Toivotaan, että pian nappaa, ja nimenomaan sieltä Joensuussa! Jokin on Suomessa kyllä hyvin pielessä, kun kaikki keskittyy nykyään pienelle pläntille etelään...
Kiitos kaunis teille kommenteistanne <3 Mukava kuulla, että siellä ollaan samoilla linjoilla tuosta pääseutukeskittymisestä..! Ja todellakin aion ottaa kaiken irti tästä "joutenolostakin", aina voi (saa) käydä elämänkoulua :) Pus teille!
Lähetä kommentti